- Voittojahti.com - Nettikasinot
- Suomalainen Veikkaus Pohtii Monopolin Purkamista
Elokuun lopussa suomalainen rahapeliyhtiö Veikkaus ilmoitti olevansa valmis luopumaan monopolijärjestelmästä ja siirtymään vapaaseen lisenssimalliin. Uutinen tuli alalle täytenä yllätyksenä, sillä tähän asti Veikkaus on ollut visusti monopolin purkamista vastaan.
Käänne tuli ilmi piilotettuna Veikkauksen osavuosikatsaukseen vuoden ensimmäiseltä puoliskolta. Toimitusjohtaja Olli Sarekosken esipuheen puolivälissä Sarekoski totesi, että Veikkauksen osuus digitaalisesta markkinasta on laskenut lähelle 50 prosentin rajaa. Tätä rajaa on pidetty yleisesti kriittisenä.
Sarekosken mukaan, mikäli laskua ei saada pysäytettyä, on syytä pohtia kaiken rahapelaamisen saattamista saman sääntelyn piiriin. Käytännössä tämä tarkoittaisi myös muiden toimijoiden kuin Veikkauksen lisensoimista ja valvontaa.
Tällä hetkellä Veikkauksen osuus suomalaisten nettipelaamisesta on enää noin 51 prosenttia. Suomen digitaalisen rahapelimarkkinan arvioidaan olleen vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana noin 520 miljoonaa euroa.
Tästä summasta Veikkauksen peleihin kulutettiin noin 260 miljoonaa euroa ja lopun summasta kuittasivat ulkomaiset rahapelioperaattorit. Trendi on ollut samansuuntainen jo useiden vuosien ajan, eli Veikkaus häviää jatkuvasti osuuttaan digitaalisesta kasinopelimarkkinasta.
Aikaisemmin Veikkaus On Halunnut Pitää Kiinni Monopolista
Maininta avoimeen lisenssijärjestelmään siirtymisestä Veikkauksen osavuosikatsauksessa on merkittävä suunnanmuutos yhtiön aikaisempaan kantaan. Tähän mennessä Veikkaus on halunnut pitää kaikin keinoin kiinni monopoliasemastaan eikä lisenssijärjestelmälle ole annettu vihreää valoa.
Vuonna 2020 Suomessa esitettiin kattavaa arpajaislain uudistusta, jonka yksi keskeisimmistä tarkoituksista oli vahvistaa Veikkauksen asemaa. Tarkalleen ottaen tavoite oli Valtioneuvoston mukaan rahapelihaittojen torjunta, arpajaislain vastaiseen markkinointiin puuttuminen ja rahapelikysynnän ohjaaminen arpajaislailla säänneltyyn tarjontaan”.
Lakimuutoksen keskeisimpiä muutoksia olivat pakollinen tunnistautuminen Veikkauksen pelejä pelattaessa sekä markkinointikielto muille kuin Veikkaukselle Manner-Suomessa. Tämä lakimuutos aiheutti harmaita hiuksia myös muun muassa sosiaalisen median vaikuttajille, jotka ovat aikaisemmin mainostaneet nettikasinoiden pelejä omissa kanavissaan.
Lisäksi lakimuutos tuo tullessaan rahansiirtojen estot ulkomaisille rahapelisivustoille, eli niin sanotut maksublokit. Tarkoituksena on estää talletukset sellaisille nettikasinoille, jotka rikkovat markkinointikieltoa mainostamalla palveluitaan tavalla tai toisella Suomessa.
Ruotsi Siirtyi Avoimeen Lisenssijärjestelmään Jo Aikaisemmin
Ruotsissa Svenskaspelinspektionen toimi aikaisemmin Veikkauksen tapaan monopoliasemassa. Yhtiö kuitenkin menetti markkinaosuuttaan digitaalisessa markkinassa niin paljon, että Ruotsissa päätettiin siirtyä vapaaseen lisenssijärjestelmään monopolin sijaan.
Tätä nykyä rahapeliyhtiöiden on Ruotsissa toimiakseen hankittava Ruotsin oma lisenssi. Mikäli vastaava järjestely otettaisiin käyttöön Suomessa, olisi kaikkien toimijoiden haettava lisenssi Suomen peliviranomaiselta.
Avoin lisenssijärjestelmä toisi mukanaan uusia keinoja kerätä tuloja. Yhtiöiden tulisi mitä todennäköisimmin toimia Suomesta käsin, eli verot maksettaisiin Suomeen. Samalla tuloja kertyisi myös lisenssimaksujen ja sakkojen muodossa. Suomalaiset häviävät tällä hetkellä vuosittain ulkomaille noin 500 miljoonaa euroa, eikä tästä summasta makseta lainkaan veroja Suomeen.
Veikkauksen toimitusjohtaja Sarekosken mukaan Veikkaus on hävinnyt markkinaosuuttaan entisestään otettuaan käyttöön yhä järeämpiä toimia vastuullisen pelaamisen toteuttamiseksi. Esimerkiksi kokonaistappiorajan täyttyessä moni pelaaja siirtyy Veikkauksen peleistä ulkomaisten rahapelisivustojen palveluiden pariin.
Sarekosken mukaan on parempi, mitä nopeammin uuteen lisenssijärjestelmään siirryttäisiin. Kävi miten kävi, ei Veikkauksen monopolijärjestelmää tulla purkamaan vielä moneen vuoteen.
Viimeisimmät uutiset

29 joulu 2022 · 2 min read
Veikkauksen monopoli saattaa murtua tulevalla hallituskaudella

19 heinä 2022 · 2 min read
Kasinovertailusivusto Viabonus Palkittiin Vuoden Tulokkaana!

05 touko 2022 · 3 min read
Voittojahdin haastattelussa Irina Pronto Casinolta!

01 tammi 2022 · 4 min read
Lue kommentteja
Mitä mieltä sinä olet? Jätä kommentti asiasta muille.